
















![]() | Näyttelijä Kristen Stewart on kulkenut huiman tien suloisesta teinitytöstä yhdeksi tämän hetken kuumimmista näyttelijöistä. Kuvat vuosien varrelta paljastavat, että näyttelijä on viihtynyt niin periamerikkalaisessa blondilookissa kuin aivan mustissa hiuksissa. Mikä onkaan tähden oikea hiusten väri? ![]() Vuonna 2002 oli vielä suloinen pikkutyttö. Stewart esiintyi poikamaisessa polkkamallissa elokuvan Panic room ensi-illassa. Elokuva oli Stewartin läpimurto. Alun perin Stewart päätyi näyttelijäksi, kun kykyjenetsijä bongasi hänet koulun näytelmästä. Pari vuotta myöhemmin Stewartin lapsenkasvoisesta olemuksesta ei ollut enää jälkeäkään. Hän esiintyi tuolloin televisio-elokuvassa Speak, joka sai kehuja kriitikoilta. Seuraavana vuonna lupaava näyttelijä esiintyi vaaleissa kutreissa elokuvajuhlilla. Näyttelijän naisellinen olemus hätkähdyttää, sillä Stewartissa on aina ollut ripaus poikatyttöä. ![]() Vuonna 2007 Stewart nähtiin romanttisessa draamassa In the Land of Women. Saman vuoden aikana hän ehti kokeilla sekä tummaa että vaaleaa hiusten väriä. Stewart on muuntautumiskykyinen näyttelijä, jonka oikea hiusten väri on jotakin blondin ja bruneten väliltä. Tummasta hiusten väristä on kuitenkin tullut vuosien mittaan tähden tavaramerkki. ![]() 2000-luku on ollut Stewartille yhtä nousujohdetta. Viimeistään Twilight-elokuvasarja nosti hänet yhdeksi tämän hetken kuumimmista näyttelijöistä. Suhde Robert Pattinsoniin on lisännyt kiinnostusta näyttelijää kohtaan entisestään. Stewart on kertonut, että julkisuus on hänelle välillä rankkaa. Tähdellä pyyhkii kuitenkin tällä hetkellä hyvin. LOVEFiLM valitsi hänet juuri tämän hetken parhaimmaksi nuoreksi näyttelijäksi. Stewartin hiukset ovat pysyneet viime aikoina tummina. Tähden lookissa on jotakin kunnioitettavan erilaista kuin Hollywoodin muissa tusinakaunottarissa. Stewartin meikkitaiteilija on samaa mieltä. "Hän on kameleonttimaisin näyttelijä, jonka tiedän. Hän voi näyttää yhtä aikaan kaunottarelta tai hirviötä, jos haluaa", Robin Mathews on sanonut. Teksti: MTV3/Helmi Lähde: femalefirst.co.uk |
![]() | Uusi video Garrett Hedlundin MTV haastattelusta, hän mainitsee Kristenin ja 'On the Road' elokuvan. Elokuva ilmestyy 2011 vuonna ja elokuvan kertoo miehestä joka matkustaa Amerikassa maanteitä ja rautateitä pitkin. |
![]() | Jees, eli olen matkoilla jossain päin italiaa varmaankin joten en pääse näkemään miten tämä postaus menee mutta toivottavasti oikein :) Vaihdoin elokuun kalenterin, sivun ja kuvan! ![]() kuva sivu Sivuksi valitsin upean sivuston Zac Efronille ja Vanessa Hudgensille ja sivusto on Together is Better ! :) |
![]() | ![]() "Twilight" tähti Kristen Stewart sanoo olevansa hyvin läheinen äidinsä kanssa. 20-vuoias näyttelijä myöntää, että hänen käsikirjoittaja äitinsä Jules Mann-Stewart on aina rohkaissut häntä näyttelijäuran aikana, Hello lehti kertoi. "Hänellä on hyvin fiksu, tukeva ja rauhoittava tyyli", 20-vuotias sanoi äidistään. "Koko perheeni on hyvin kasvatettu, aivan kuin tavalliset ihmiset", Stewart kertoi. "Äitini ei tarvitse kertoa minulle neuvoja, minä vain katselen häntä ja saan niitä", Kristen kertoi.Sivu: Zee News / Suomennos: Saara |
![]() | ![]() Tähti on kuulemma kertonut perheelleen, että hän on pääpyörällään lentänyt ympäri maailmaa mainostamassa vampyyri elokuvaa. Lähde kertoi heat-magazinelle: "Hänen perheensä on huolissaan. Tähti kertoi heille, että se tappaa hänet vielä. " Näyttelijä joutui tekemään useita myynninedustus vierailuja yksin muutaman päivän aikana, koska hänen vasta näyttelijänsä Robert Pattinson, on tällä hetkellä varattu ” Water For Elephants” elokuvan kuvauksiin. Lähde lisäsi, että hän on lopettanut syömisen ja nukkumisen, koska häntä stressaa puhua itsestään haastatteluissa. "Kristen on muutunut kalpeaksi viimeisen parin viikon aikana." "Hänen stylisti kertoi, että yrittää saada vaaleamman hiusten värin ja koittaa peittää samalla tähden nykyistä karmeaa olemusta. Yhdessä vaiheessa hän näytti niin laihalta, että hänen silmänsä olivat melkein pullistunut pois hänen päästään. "Sivu: Metro UK / Suomennos: Maza |
<< Previous 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Next >>